Stand Up Paddling tarkoittaa melontaa laudan päällä joko seisoma-asennossa tai polvillaan. Suppailu onkin eräänlainen surffauksen ja melonnan välimuoto. Suppailun suosio on kasvanut räjähdysmäisesti viimevuosien aikana, eikä ihme, sillä laji sopii sekä kuntoilijoille että rauhallista ajanvietettä etsiville ihan uudesta perspektiivistä. Oikealla tekniikalla saat suppailusta enemmän irti. Tässä tekstissä esitellään muutamia vinkkejä, joilla pääset alkuun!
Ohjeita aloittelevalle suppaajalle
Melontavälineenä suppailussa käytetään kevytrakenteista, pituudeltaan säädettävää yksilapaista melaa. Säädä mela sopivalle pituudelle jo ennen veteen menoa. Aseta melan lapa viereesi maahan ja nosta toinen kätesi suoraksi ylös. Mela on oikean pituinen, kun sen T-kahva ylettää noin ranteesi kohdalle. Melaa pidetään kädessä niin, että toinen käsi asettuu T-kahvan päähän, ja toinen melan varteen. Käsien paikat vaihtuvat useaan kertaan melonnan aikana, sen mukaan, kummalla puolella melot. Mikä sitten on sopiva leveys käsille? Ota melan päästä ja varresta kiinni ja nosta mela pään päälle. Oikea leveys löytyy, kun kyynärpäät ovat 90 asteen kulmassa. Melan lapa kaareutuu toiselta puolelta hieman ylöspäin. Pidä meloessa kaareutuva puoli eteenpäin. (Vinkki, jos lavassa on logo, osoittaa se yleensä menosuuntaan.)
Kiinnitä suppilaudan karkuremmi nilkkasi ympärille ennen veteen menoa. Jos putoat laudan päältä, remmi pitää laudan lähelläsi, ja pääset kiipeämään takaisin kyytiin. Tämä lisää turvallisuutta vesillä!
Kiipeä suppilaudan päälle aina ensin polvillesi, jotta et kaadu ja lyö päätäsi laituriin tai kiveen. Siirrä painoasi puolelta toiselle ja ota tuntumaa siihen, miten lauta käyttäytyy. Nouse ylös vasta, kun olet melonut hieman syvemmälle veteen ja tunnet olosi tarpeeksi vakaaksi. Voit myös meloa ensimmäiset retket täysin polvillasi, tasapainosi kehittyy ajan myötä! Yritä asettua mahdollisimman keskelle lautaa, sillä laudan tasapainopiste on usein laudan keskellä. Pidä jaloissa lantion levyinen haara-asento ja muista jousto polvissa, näin pystyssä pysyminen on helpompaa.
Melontaliike lähtee keskivartalon kierrosta. Jos käytät melomiseen pelkästään käsiä, huomaat hartioidesi väsyvän nopeasti. Jotta suppilauta liikkuisi mahdollisimman suorasti eteenpäin, tulisi melan kulkea lähellä suppilaudan reunaa. Kaukaa kauhominen aiheuttaa sen, että lautasi alkaa kääntymään melan puolelle. Pyri myös pitämään mela mahdollisimman pystyssä veteen nähden, jolloin lauta liikkuu mahdollisimman suoraan eikä melontapuolta tarvitse vaihtaa yhtä useasti. Ota veto riittävän etäältä edestä ja nosta mela ylös kantapäittesi kohdalla. On tärkeää, että upotat melan koko lavan veteen, näin saat enemmän voimaa vetoon ja lisää tukea itsellesi. Jos laitat melan vain puolittain veteen, meno on huomattavasti hitaampaa ja huterampaa.
Vaikka suppailu voi kuulostaa todella yksinkertaiselta, tarjoaa se kuitenkin loputtomasti haasteita. Kun perusteet on hallussa, voit harjoitella erilaisia käännöksiä, joogaa, käsilläseisontaa… Muista kuitenkin turvallisuus vesillä. Ota selvää kivikoista ja aktiivisista venereiteistä, ja muista käyttää asiaankuuluvia kelluntaliivejä. Huomaa, että vastatuuli vaikeuttaa etenemistä huomattavasti ja uuvuttaa suppailijan nopeasti.
5 vinkkiä suppilaudan valintaan
- Laudan muoto vaikuttaa sen vakauteen ja etenemisnopeuteen. Aloittelijan kannattaa valita leveämpi ja paremmin tasapainotettu All-around lauta. Nopeaa etenemistä toivova suppailija (tai retkimeloja) voi valita virtaviivaisen Flatwater- laudan, jonka etuosaa on kavennettu reilummin.
- Pidempi lauta liikkuu nopeammin, tehokkaammin ja pitää suuntaa paremmin. Lyhyt lauta puolestaan kääntyy näppärästi, mutta sillä täytyy vaihtaa useammin melontapuolta, eli hyvällä kääntyvyydellä menetetään suuntavakautta.
- Muista tarkastaa laudan kantokyky/maksimikuormitus. Osa laudoista soveltuu vain yhdelle suppaajalle kerralla, osalla voit huoletta kyyditä vaikka koko perhettä.
- Kova vai ilmatäytteinen SUP-lauta? Tähän vaikuttaa eniten säilytys- ja kuljetusmahdollisuudet. Kova suppilauta on heti valmis käytettäväksi ja kestää hieman kovempaa "merenkäyntiä". Ilmatäytteinen suppilauta pakkautuu pieneen tilaan, mutta sen käyttöönotto vaatii pumppaamista. Ilmatäytteiset laudat ovat usein myös hieman edullisempi vaihtoehto.
- Evät SUP-lautojen pohjissa tuovat helpotusta ohjaukseen ja laudan vakauteen. Yleisesti voidaan sanoa, että isommat ja leveämmät evät auttavat melojaa pitämään lautaa suorassa ja tuovat vakautta lautaan. Pienemmillä evillä taas lauta on vaivattomampi ohjata ja pienet, nopeat käännökset onnistuvat helpommin.
Valikoimastamme löydät SUP-laudat kaikkiin tarpeisiin. Selaa vaihtoehtoja täältä. Muista myös lisätarvikkeet, tilaa kelluntaliivit, karkuremmit ja märkäpuvut samalla kertaa.
Heräsikö kysymyksiä? Suppaileva asiakaspalvelumme auttaa! Ota yhteyttä sähköpostilla asiakaspalvelu[at]treenikamat.fi tai soittamalla 050 466 7269 (ark. 10-18).